FlexPartnerin toimintamalli juontaa juurensa syksyyn 2016. Etsin uutta työtä, jossa saisin haastaa oman henkilöstöosaamiseni uudella tavalla.
Sisäinen yrittäjyys on ollut aina yksi toimintaani ohjaavista arvoista; palkkatyössä olen pyrkinyt hoitamaan oman työni mahdollisimman hyvin, aivan kuin olisin hoitanut omaa yritystäni. Aloin miettiä, miten voisin jakaa osaamistani eteläpohjalaisten pienyritysten hyväksi.
Kokeilin usean asiakkaan toimintamallia yritysryhmähankkeessa, jossa oli mukana viisi pienyritystä. Hanke sai hyvän vastaanoton. Hankkeen päättyessä osa yrittäjistä halusi syventää kumppanuutta hyvin alkaneen yhteistyön myötä.
Näiden asiakkuuksien ansiosta sain rohkeutta oman yrityksen perustamiseen. FlexPartner Oy:n tarina alkoi heinäkuussa 2018.